Paulintie 7

Avaa kuvagalleria

Sijainti kartalla

Rauhallisella sijainnilla, omalla 677m2 suojaisalla tontilla valkotiili/lautavuorattu 1-tasoinen omakotitalo.

Saman katon alta löytyy autotalli sekä autotallin yläpuolelta ullakkohuone, joka sopii esim. kesäiseen oleskeluun.

Etelään suuntautuvalla takapihalla on iso oleskeluterassi sekä piharakennus, jossa mm. polttopuiden säilytys sekä ulkovälineiden varastointitilaa.

Kodissa on olohuoneen ja keittiön lisäksi kolme tilavaa makuuhuonetta sekä ns. työhuone, josta on kulku pesutiloihin ja terassille. Olohuoneessa on varaava takka ja seinän takana olevassa työhuoneessa leiviuuni. Erinomainen työtila esim. kotileipurille. Olohuone ja ruokailutila muodostavat yhtenäisen avaran tilan läpitalon. Keittiössä on mukavasti kaappitilaa ja työtasoa.

Talosta on pidetty vuosien varrella hyvää huolta, 2000-luvun aikana on uusittu mm. katto ja ikkunat, terassin ovi sekä lämminvesivaraaja. Käyttövesiputkistossa on vuotovahti, viemäriputket on hiljattain kuvattu ja todettu hyväkuntoisiksi.

Esimerkiksi lapsiperheelle ihanteellinen sijainti, peruskoulut ja päiväkodit ovat turvallisen kävelymatkan päässä. Monet harrastusmahdollisuudet myös lähiympäristössä. Hyvät kulkuyhteydet.

Tarkista mahdollinen esittelyaika etuovi.com sivustolta

Yleistiedot

Paikkakunta: 
Oulu
Kaupunginosa: 
Kuivasjärvi
Postinumero: 
90540
Kunto: 
Hyvä/tyydyttävä
Vapautuminen: 
Sopimuksen mukaan
Huoneet: 
4h+k+työhuone+vh+wc+ph+sa
Kerros: 
1-tasoinen
Pinta-ala: 
120,0 m²
Kokonaispinta-ala: 
164m2
Tyyppi: 
Omakotitalo
Alueen palvelut: 
Kuivasjärven päiväkoti n. 300m, Pöllönkankaan koulu Kuivasjärven yksikkö n. 400m. Pöllönkankaan koulu ja päiväkoti n. 500-600m. Ratsastustallit n. 1,6 km etäisyydellä. Ideapark-kauppakeskus 2,6 km.
Liikenneyhteydet: 
Bussit, pyörätiet

Hinta ja kustannukset

Velaton hinta: 
194 000€
Vesi: 
Kulutuksen mukaan
Sähkö: 
Kulutuksen mukaan, nykyisellä perheellä 4-5hlöä 13636 kWh/vuosi 2018 eli 1702 euroa/vuosi = n.141 e/kk.
Muut kustannukset: 
Hulevesimaksu, jätehuolto, vakuutukset. Varainsiirtovero 4% kauppahinnasta, ei ensiasunnon ostajalta.
Kiinteistövero: 
404,38 e/vuosi 2018

Asunnon sisustus ja materiaalit

Parveke/Piha: 
Iso terassi aurinkoiseen suuntaan, lounaaseen
Säilytystilat: 
Vaatehuone, kaapistot
Keittiö: 
Tilava keittiö. Puiset kaapistojen ovet. Tasot ikilevyä. Täyskorkeat jääkaappi ja pakastin v.2017. Keraaminen liesi, kiertoilmauuni, liesikupu, liesituuletin hormiin v.2009. Ruokailutila on avoin olohuoneeseen.
Kylpyhuone: 
Kaakeloinnit, wc-istuin ja allaskalusteet. Tila ja liitäntä pyykinpesukoneelle. Suihkuseinät suojaavat roiskevedeltä. Lattialämmitys.
Sauna: 
Siistit lauteet ja paneloinnit. Sähkökiuas. Ikkuna ulos.
Seinät: 
Maali/tapetti
Lattiat: 
Mosaikkiparkettia, laminaattia.
Katot: 
Levy

Kiinteistö / Talo

Autopaikat: 
Autotalli ja pihassa tilaa autoille
Lämmitys: 
Sähkölämmitys, varaava takka ja leivinuuni. Ilmalämpöpumppu (v.2014)
Ilmanvaihtojärjestelmä: 
Painovoimainen, keittiössä liesituuletin
Rakennusmateriaali: 
Puu/tiili
Rakennusvuosi: 
1987
Energialuokka: 
Energiatodistusta ei ole vielä laadittu.
Katto: 
Harja, pelti (uusittu v.2010)
Tontti: 
Oma, 677 m2
Lisätietoja: 
Keskuspölynimurille varaus. Ilmalämpöpumppu asennettu v.2014.